Ne pienet kysymykset!

Pyysin teitä jokin aika sitten kyselemään juttuja, jotka teitä mietityttävät. Kiitos kysymyksistä ja anteeksi mainitteluista niiden saamiseksi 😉 Tässä kuitenkin pitkien mietintöjen jälkeen vastauksia (joista saa vapaasti olla eri mieltä halutessaan) muutamaan varsin napakkaan aiheeseen. Let’s do this!

Miten saisin itseni parhaiten motivoitua liikkeelle?

Motivaatio on hankala asia, sillä se on jokaisen henkilökohtainen asia. Sitä ei pysty opettaa, eikä sitä ole helppo tartuttaakaan muihin. Joillekin toimii eri asiat kuin toisille, joten käytännössä kysymykseen miten jotakuta pystyisi motivoimaan, pystyy vastaamaan vain henkilö itse. Itse koen että motivaation lähteitä ovat aluksi puhdas halu alkaa tehdä jotain, muuttaa elämäänsä, kehoaan ja pysymään uskollisena tavoitteelleen. Toinen hyvä tapa motivoida itseään on lähteä liikkeelle ja tavallaan saada ns. putki päälle. Treenin aloittaminen ja sen jatkaminen tuottaa yleensä nopeasti tuloksia, olivatpa ne sitten joko yleisoloon tai kehoon liittyviä. Tulokset ruokkivat nopeasti motivaatiota jatkaa. Tärkeintä on myös löytää liikuntamuoto, joka itseään kiinnostaa. Jos yrittää väenväkisin käydä salilla, vaikka sinne lähteminen jo ajatuksena ahdistaa, ei tuottane tuloksia. Joskus ammattitaitoinen ohjaus alkuun helpottaa tilannetta. Liikunnan pitää joka tapauksessa tuntua hyvältä, ja jo usein sen tuoma hyvä olo saa ihmisen motivoitumaan jatkoon. Jokaisen täytyy vain selvittää, mikä se oma juttu on 🙂

Mikä on paras tapa muokata kehoaan?

Mikäli puhutaan täysin ulkonäöllisistä seikoista, kylmä fakta on, että vain lihaskuntoharjoittelulla, järkevällä kardiolla ja oikeanlaisella ruokavaliolla on suuri merkitys kehon muokkaamiseen. Jokaisella on tietenkin omat kauneusihanteet, mutta itse miellän kauniiksi kehoksi sopivan lihaksikkaan, kiinteän kehon, jota ihminen kantaa hyvällä ryhdillä. Jotta lihaksisto säilyy tai jopa kasvaa, se tarvitsee voimaharjoittelua. Tämä ei siis tarkoita kevyttä kävelyä tai edes hölkkää vaan täysipainoista painojen nostelua tai vaativaa omapainoharjoittelua. Pitkät kardiot eivät tee hyvää lihaksistolle, vaan pitäisi suosia lyhyitä, intervallimaisia harjoitteita, joissa syke nostetaan todella nopeasti todella korkealle. Ruuan suhteen pitäisi olla tarkkana, jotta kaloreita ei tule koneeseen liikaa, mutta toisaalta liian vähät kalorit taasen hävittävät lihasmassaa. Tästä tuloksena on usein ns. laihaläski-ilmiö, jossa paino kyllä putoaa, mutta keho löystyy samalla. Tämä lienee aika suoraa puhetta, mutta kun kyse oli kehon muokkausta, pidän ylläolevaa parhaana tapana. Kehoaan voi muokata toki monilla eri tavoilla ja painoa pystyy pudottamaan myös ties millä poppakonsteilla, mutta kehon oikeanlaiseen koostumukseen oikea tie on rauta, intervalliharjoitteet ja ruoka.

Mitä tehdä jos puolisoni ei ole kiinnostunut terveistä elämäntavoista?

En halua alkaa kenenkään parisuhdeterapeutiksi, enkä osaa sanoa millainen sohvaperuna siellä asustelee, mutta mikäli toinen osapuoli on fitness-ammattilainen ja toinen pullahiiri, ymmärrän että aihe voi kaivertaa parisuhdetta. Mikäli on kyse kuitenkin tällaisesta perusjamppajumppaajasta ja hänen puolisostaan, voitte tarkistella onko asialla oikeasti vaikutusta kanssakäymiseenne? Ärsyttääkö pullan mussutus toista vai luuleeko toinen vain niin? Mielestäni molempien osapuolien elämäntapoja pitää ymmärtää sillä tavalla, että jos toinen haluaa mitata jasminriisinsä grammalleen ja toinen vetää kolmatta pullaa, annetaan asian olla niin. Kukin on vastuussa vain omasta kehostaan. Mikäli asia kuitenkin hiertää, on kissa hyvä välillä nostaa pöydälle ja aidosti keskustella että toisen tavat ärsyttävät. Puhumalla siitä selviää ja toisen esikuvalla ja tsemppaamisella voi päästä yllättäviin tuloksiin.

Miksi joka paikasta tuppaa nykyään fitness-neuvoja?

Mielestäni laihduttamisesta, syömisestä ja urheilusta on ollut juttuja jo 80-luvulla. Miksikö? Koska ihmiset haluavat laihtua, kiinteytyä, näyttää paremmilta ja syödä rahkaa kyllästymiseen asti. Ihmiset ovat valmiita maksamaan laihdutuksesta ja kuureista, joista osa on järjettömiä. Mikäli kukaan ei olisi aiheesta aidosti kiinnostunut, ei siitä puhuttaisikaan. Se, mikä viime aikoina on ”fitness-neuvoissa” muuttunut, on selkeästi suhtautuminen syömiseen ja treenaamiseen. Nykyään ihmisten käsketään syömään enemmän ja treenaamaan intensiivisemmin, muttaSi lyhytkestoisemmin. Tämä on mielestäni ihan hyvä suuntaus, sillä tämä tapa auttaa myös yleisterveyttämme. Fitness-neuvot eivät ole siis häviämässä mihinkään, mutta niiden suuntaus toki aina vaihtelee.

Siinä muutamia ajatuksia! Näitä saa laittaa vastaisuudessakin tulemaan. Innokasta tammikuun loppua itse kullekin! 🙂

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *