Mies tikkiin kahdeksassa viikossa, part 1.

Jossakin kysyttiin oletko sinä sellainen 20+ perussalijamppa? Tässä ei tarkoitettu suinkaan ikää, vaan rasvaprosenttia. Ja kyllä, kuulun juuri tuohon niin suureen 20+ perusjampparyhmään, joka käy salilla ja tietää vähän ruokavalionkin päälle, mutta viimeinen viilaus on vielä tekemättä. Nyt on sen aika! Tervetuloa mukaani kahden kuukauden kiristelymatkalle. Matka, joka tekee varmasti hyvää ensimmäisen (Teneriffan aurinkoon) suuntautuneen matkani jälkeen 😉

Olin päättänyt jo ennen matkaa, että tämän reissun jälkeen tekisi hyvää tehdä pieni kuntoremontti. Päätin aloittaa sen nyt näin pitkäperjantaina, kärsimysjuhlahan tämä lienee.. 😀

Tämänkertaisen matkani on suunnitellut pääpiirteittäin Timo Haikarainen, jonka kirjasta ”Lihaskasvu & rasvanpoltto-tee tuloksia ennätysajassa” on tullut raamattuni. Suosittelen kaikille, jotka haluavat selkolukuisen kirjan aiheesta. Tarkoitus on tietenkin tiristää rasvaa, mielellään alle 15 prosenttiin, joka tällaisella pitkäraajaisella jänöjussilla näyttänee parhaimmalta. Lihaksistosta ei tietenkään tingitä, joten kovat saliharjoitteet kuuluvat olennaisena osana viikkoihin.

Mitä on luvassa?

Päivittelen tänne parin viikon ajan kuulumisia ja tuntemuksia matkalta. Ihan mahtavaa, jos joku siellä päässä on samoissa ajatuksissa, kesähän on ihan ovella! 🙂 Ylämäkia ja alamäkiä on taatusti luvassa. Ensimmäinen alamäkeni oli heti aamulla kun totesin normaalin puuroannokseni olevan yli puolet pienempi kuin normaalisti. 1 dl kaurahiutaleita on vähän! Onneksi 200 grammaa marjoja täytti mukavasti ja 20 grammaa auringonkukansiemeniä toi puuroon ihan uuden vivahteen 😀

Käytännössä tulen syömään tasaisesti 2400-2600 kaloria päivittäin, viisi ateriaa päivässä. Salipäivinä vähän enemmän. Melko klassisella jaolla mennään, eli makrot 40-30-30 prosenttia. Hiilareita siis noin 250 grammaa, rasvaa oman painoni verran eli 85-87 ja protskua vähän kaksi kertaa painoni verran grammoina, eli likiman 180 grammaa. Herkkuina näyttää olevan hedelmät ja kolme siivua leipää päivässä, mahtavaa! 😀

Treenejä on viitenä päivänä viikossa, joista kolme on puhdasta salitreeniä, yksi on intervalliharjoite ja yksi peruskestävyyttä. En malta odottaa!

Tätä on siis luvassa. Yritys on kova, katsotaan palkitseeko työ tekijäänsä toukokuussa vai jääkö luu käteen. Nyt on muuten niin nälkä, että tie keittiöön vie.

Viettäkäähän leppoisa pääsiäinen! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *